Piilaakso eli Silicon Valley start up -yritysten kehtona

 

Yhdysvalloissa Kalifornian autiomaassa sijaitsevalla Silicon Valleylla eli Piilaaksolla on legendaarinen maine uusien yritysten kehtona. Koko Yhdysvaltojen kentästä sinne on jo yli 70 vuoden ajan kerääntynyt kansainvälisen yrityselämän tietotaito ja rahoitus. Mistä kaikki sai alkunsa?

Varmaa on se, että Piilaaksossa on ollut teknistä osaamista kauan. Insinöörien tiedetään aloittaneen erilaisia hankkeita seudulla jo 1900-luvun alkuvuosina. Tällainen on esim. vuosi 1938, jolloin kaksi insinööriä aloitti Palo Altossa äänilaitteiden testaamiseen tarkoitettujen laitteiden valmistuksen. Insinöörien nimet sattuivat olemaan William Hewlett ja David Packard – näin sai siis alkunsa HP -tietokoneiden historian ensimmäinen vaihe.

Suurelle yleisölle tuttua historiaa on 1970-luku, jolloin Steve Jobs alkoi isänsä autotallissa kehittämään kavereidensa kanssa henkilökohtaista tietokonetta. Apple ensimmäinen tietokone eli Apple I tuli myyntiin tavalliselle kuluttajalle ja vuonna 1980 Applesta tuli jo pörssiyhtiö.

Viimeistään silloin myös raha alkoi virrata Piilaaksoon.

Pian Piilaakson historiassa nähtiin useita menestystarinoita. eBay, Google, Microsoft, Netscape – ja lukuisat kaikkien tuntemat brändit ovat saaneet alkunsa Piilaaksosta. Menestyksen sanotaan synnyttävän menestystä. Samoin seudulla vallitseva synergia hakee vertaansa. Sinne hakeutuu parhaimmisto ja yleinen ilmapiiri on yritysmyönteinen. Piilaaksossa on aivan oma kulttuurinsa, jonka omaksuminen voi olla uudelle yrittäjälle haasteellista Myös epäonnistumisten katsotaan kuuluvan normaalin yrittäjän historiaan. Niistä ei rangaista lopun ikää, vaan yrittäjä saa aina tilaisuuden aloittaa uudelleen alusta.