Startup-yritykset nousussa

Uusia startup-yrityksiä perustetaan tuhansia joka vuosi.

Suomalaiset ovat aina olleet yrittäjäkansaa ja nykyään yhä useampi Suomalainen haaveilee yrittäjyydestä. Huono työllisyystilanne maassamme saa ihmiset myös keksimään entistä enemmän tapoja itsensä työllistämiseen. Suomessa onkin nyt meneillään varsinainen startup-buumi. Uusia yrityksiä perustetaan vuosittain jopa tuhansia, mutta kaikki eivät kuitenkaan jatka yrittäjinä kuin muutaman vuoden. Yrittäjänä toimiminen merkitsee usein työskentelyä lähes kellon ympäri ja kaikilla aloilla ei ole riittävää kysyntää, jotta yrittäminen olisi kannattavaa. Yhä useampi onnistuu kasvattamaan startup-yrityksestään kannattavan elinkeinon ja työllistämään itsensä lisäksi myös muita. Löytyy myös yrityksiä,jotka ovat kasvaneet muutaman hengen startupeista satojen miljoonien eurojen arvoisiksi kasvuyrityksiksi.

Mitä startup-yrityksen perustaminen vaatii?

Suomessa syntyy 5000 startup-yritystä joka vuosi. Luku on suuri ja läheskään kaikki yritykset eivät johda välittömään menestykseen. Iso osa yrityksistä Yritteliäitä ihmisiä tarvitaan, jotta työpaikat säilyvät Suomessa.on toiminnassa alle vuoden, tuottamatta omistajalleen suurtakaan voittoa. Yrittäminen on aina lujaa työntekoa, itseensä ja kykyihinsä luottamista ja etukäteen on mahdotonta sanoa, kuuluuko oma yritys lopulta menestyjien vai häviäjien joukkoon. Yrittäminen on aina riskipeliä, mutta joitakin ennakkopäätelmiä yrityksestä voidaan tehdä jo yrityksen alkuvaiheessa. Tarvitaan luova ja ainutkertainen yritysidea. Kopioimalla muita on vaikea päästä huipulle ja omaa ideaa kannattaa aina käytännössä testata. Hyvä yritysidean saatuasi, kysele rohkeasti ystäviltäsi ja sukulaisiltasi mielipidettä ideasta. Muista, että kaikenlainen palaute on arvokasta ja auttaa viemään ideoita pidemmälle. Rahoittajilta saadut vastaukset kertovat usein siitä, kuinka menestyvä ideasi mahdollisesti tulee olemaan. Muista, että omiin ideoihinsa kannattaa aina luottaa, ja mikä vain kehityskelpoinen tuote voi olla avain menestykseen.

Startup-yrittäjiä tukemalla laitetaan Suomi nousuun

Suomen kilpailukyvyn ja kansantalouden nostamisessa on startup-yrityksillä suuri rooli, myös Suomalaisen kuluttajan kannattaa pyrkiä tukemaan suomalaista yritystoimintaa mahdollisimman paljon. Omaa ostokäyttäytymistä kannattaa myös tutkia, eli suositut Converse kengät saa kätevästi netistä, mutta toisaalta se oman kylän ainoa kenkäkauppa olisi hyvä saada myös menestymään, ja pysymään paikkakunnalla. Tukemalla paikallista yrittäjyyttä, edistät hyvinvoinnin syntymistä ja jatkumista omalla asuinalueellasi. Suomessa valmistettu tuote saattaa maksaa kuluttajalle halpatuontimaasta tuotua tavaraa enemmän, mutta valitsemalla Suomalaisen tuotteen, tuet suomalaista työtä ja työpaikkojen säilymistä. Paikallista yritystä voit tukea monella tavoin, esimerkiksi joukkorahoituskampanjaan osallistumalla, ostamalla yrityksen osakkeita tai kuluttamalla yrityksen tuotteita tai palveluja. On hyvä muistaa, että vaikka osa startup-yrityksistä jääkin lyhyiksi tähdenlennoiksi, nousee startupien joukosta toisinaan todellisia helmiä. Uusille yrittäjille kannattaa aina antaa kaikki mahdollinen tuki, sillä yrittäjiä ja heidän työpanostaan tarvitaan jatkossakin osana yhteiskuntaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *